Laboratoriotimanttien ja luonnontimanttien kestävyys on käytännössä identtinen. Molemmissa timanttityypeissä hiiliatomit muodostavat saman tetraedrisen kiderakenteen, mikä tekee niistä maailman kovimman luonnollisen materiaalin. Tämä ominaisuus antaa molemmille timanttityypeille niiden poikkeuksellisen kestävyyden.
Mohsin kovuusasteikolla molemmat timanttityypit saavuttavat arvon 10, mikä on asteikon korkein arvo. Tämä tarkoittaa, että sekä laboratoriotimantteja että luonnontimantteja voi naarmuttaa vain toinen timantti. Kovuudeltaan ne ovat siis täysin yhdenvertaisia.
Tieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna molemmissa timanttityypeissä hiiliatomit järjestäytyvät samanlaiseen kolmiulotteiseen rakenteeseen, jossa jokainen hiiliatomi on sitoutunut neljään muuhun hiiliatomiin. Tämä järjestäytyminen tapahtuu samalla tavalla riippumatta siitä, onko timantti muodostunut maan syvyyksissä pitkän ajan kuluessa vai nopeutetusti laboratorio-olosuhteissa.
Mistä tunnistaa laboratoriotimantin?
Laboratoriotimanttien ja luonnontimanttien erottaminen toisistaan on tavalliselle kuluttajalle käytännössä mahdotonta paljaalla silmällä. Vain koulutetut gemmologit erikoislaitteiden avulla pystyvät varmuudella tunnistamaan timantin alkuperän.
Laboratoriotimanteissa voi esiintyä kasvatusprosessin jättämiä mikroskooppisia jälkiä, joita tutkitaan erityisillä suurentavilla laitteilla. Nämä jäljet voivat ilmetä erilaisina kasvukuvioina tai metallisina epäpuhtauksina, joita ei yleensä esiinny luonnontimanteissa.
Myös fluoresenssiominaisuuksissa saattaa olla eroja. Kun timantteja tarkastellaan ultraviolettivalon alla, laboratoriotimanteissa voidaan havaita erilaisia fluoresenssiominaisuuksia verrattuna luonnontimantteihin. Lisäksi joitakin laboratoriotimantteja voidaan tunnistaa niiden magneettisuuden perusteella, mikä johtuu valmistusprosessissa käytetyistä metallikatalyyteistä.
Mitkä ovat laboratoriotimanttien ja luonnontimanttien eettiset erot?
Laboratoriotimanttien yksi merkittävimmistä eduista on niiden pienemmät ympäristövaikutukset. Timanttien louhinta edellyttää laajoja kaivostoimintoja, jotka voivat johtaa metsien tuhoutumiseen, maaperän eroosioon ja vesistöjen saastumiseen. Laboratoriotimanttien tuotanto vaatii huomattavasti vähemmän maa-alaa ja luonnonvaroja.
Eettisestä näkökulmasta laboratoriotimanttien tuotanto välttää myös konfliktialueiden timantteihin liittyvät ongelmat. Vaikka nykyään on olemassa Kimberley-prosessin kaltaisia sertifiointijärjestelmiä, jotka pyrkivät estämään konfliktialueiden timanttien pääsyn markkinoille, laboratoriotimanttien alkuperä on aina täysin jäljitettävissä.
Sosiaalisesta näkökulmasta timanttien louhinta työllistää kuitenkin miljoonia ihmisiä kehittyvissä maissa, ja vastuullisesti toimivat kaivosyhtiöt voivat edistää paikallisyhteisöjen hyvinvointia. Kuluttajan valinnoissa korostuukin usein tasapaino erilaisten eettisten näkökohtien välillä.
Ovatko laboratoriotimanttien fysikaaliset ja optiset ominaisuudet identtiset luonnontimanttien kanssa?
Laboratoriotimanttien ja luonnontimanttien optiset ominaisuudet ovat käytännössä samat. Molemmat timanttityypit loistavat, heijastavat ja taittavat valoa samalla tavalla, mikä näkyy niiden samanlaisena loistona (brilliance), dispersiona (fire) ja skintillaationa (scintillation).
Puhtausasteessa voi esiintyä eroja, sillä laboratorio-olosuhteissa voidaan luoda erittäin puhtaita timantteja ilman luonnontimanteissa tyypillisesti esiintyviä sulkeumia. Toisaalta joissain laboratoriotimanteissa voi esiintyä metallisia sulkeumia, jotka ovat seurausta niiden kasvatusprosessista.
Kemialliselta koostumukseltaan molemmat ovat puhdasta hiiltä ja eroavat toisistaan lähinnä vain syntytavan perusteella. Tieteellisillä instrumenteilla voidaan havaita joitakin eroja atomitasolla, mutta nämä eivät vaikuta timanttien ulkonäköön tai kestävyyteen tavallisen käytön yhteydessä.
